Avoinna arkisin: 9 -20| Lauantai 9-18 | Sunnuntai 10 -17 / Poikkeusaukiolot

Ruusut ovat puutarhan romanttisia ja monikäyttöisiä kaunottaria. Oikein hoidettuna ja istutettuna ne hurmaavat vuodesta toiseen.

Ruusuja voi istuttaa maan sulamiseta lähtien. Aurinkoinen ja lämmin kasvupaikka on ruusuille eduksi, kunhan maaperä ei ole kuiva. Valon ja lämmön lisäksi ruusut tarvitsevat myös runsaasti vettä ja ravinteita. 

Ruusuilla tulee olla vähintään 60 cm multakerros. Ihanteellinen kasvualusta on hyvin vettä ja ravinteita pidättävä hiesu- ja hiekkapitoinen multa. Älä istuta ruusuja turve- tai tiukkaan savimaahan.

Jos ruusuilla on ruukun sisällä istutusverkko, sitä ei missään nimessä saa poistaa, vaan ohut rautaverkko jätetään istuttaessa pitämään paakku koossa. Juuripaakun koossapysyminen nopeuttaa juurtumista, varmistaa ruusujen kasvuunlähdön ja aikaistuttaa kukintaa. Talvenkestävyyttä ajatelleen on tärkeää istuttaa ruusut niin syvään, että perusrungon ja jaloverson eli varsinaisen lajikkeen välinen jalostuskohta on vähintään 15cm maan alla. Jalostuskohdan erottaa taimesta paksumpana “möykkynä”, josta versot alkavat haarautua ylöspäin ja juuristo alaspäin.

Kastele ruusuja istutuksen yhteydessä hyvin sekä säännöllisesti koko kasvukauden ajan. Pitkinä poutajaksoina ruusut on hyvä kastella kerran viikossa, 10l vettä tainta kohden. Sateisella säällä, kerran kuukaudessa riittää.

Lannoita ruusuja ruusulannoitteen pakkauksen ohjeen mukaisesti.

Talvisuojaksi versojen tyvelle lisätään lapiollinen multaa loka-marraskuulla, koska kesän aikana maa painuu ja jalostuskohta nousee kohti maan pintaa.

Kevätleikkaus tehdään vasta kun maa on täysin sulanut, yleensä toukokuussa. Versot katkaistaan 10 cm mittaisiksi, jolloin niihin jää 4-6 silmua. Ruskettuneet versot leikataan vihreään osaan asti, leikkaamalla ne aina n. puoli senttiä terveen silmun yläpuolelta. Täysin ruskettuneet versot poistetaan kokonaan. Halkaisijaltaan alle puolen senttimetrin vahvuiset versot leikataan aivan tyveen asti.

Ruusuisia kasvatushetkiä!

Katso lisää!

Tantop-ruusu Love Letter
Ajankohtaista

Viisi hyvää syytä valita Tantop-ruusuja

Tantop-ruusut ovat erityinen ruusulajikeperhe, joka yhdistää kestävyyden, helppohoitoisuuden ja näyttävyyden. Näiden ruusujen ainutlaatuinen ominaisuus on niiden istutustapa: jokainen Tantop-ruusu on valmiiksi istutettu rautakehikon sisälle, jota ei poisteta istutettaessa. Kehikko hajoaa ajan myötä maaperässä estämättä juurtumista tai kasvua.

Kultasateen keltaiset kukinnot roikkuvat näyttävästi vehreää taustaa vasten
Ajankohtaista

Kultasade – näin onnistut istutuksessa ja hoidossa

Sitä voisi äkkiseltään luulla olevansa jossain etelän kuninkaallisessa puutarhassa, kun näkee kukkivan kultasateen. Se näyttää juuri siltä, että kultaa satelee – ja näyttävästi! Kultasateen viehätys perustuu sen näyttäviin, roikkuviin kukkaterttuihin. Ja on se nätti pikkupuu myös kukintansa ulkopuolella.