Avoinna arkisin: 9 -17| Lauantai 10-16 | Sunnuntai 10 -16 / Poikkeusaukiolot

Puutarhurisi vinkkejä ruusujen istuttamiseen.

Ruusut rakastavat aurinkoa, mutta eivät viihdy paahteiseen nurkkaan ahdettuna, koska silloin lehdet helposti palavat, eli valitse ruusulle valoisa ja mieluusti syvämultainen paikka.

  1. Liota ruusun juuria muutama tunti, maksimissaan vuorokausi ennen istutusta vedellä täytetyssä ämpärissä. Liotusveteen voi lisätä myös multaa, jolloin juuret likoavat multavellissä.
  2. Kaiva 50 x 50 cm kuoppa. Sekoita perusmaahan ravinteikasta multaa, esimerkiksi Kekkilä Perenna- ja Ruusumultaa. Mullan joukkoon kannattaa lisäksi sekoittaa desi luujauhetta tai hevonkakkalannoitetta.

    Jos istutat ruusuja ruukkuun, tarvitset silloin vähintään 40 cm leveän ja 50 cm syvän ruukun, jossa on pohjareikä.
  3. Istuta ruusu siten, että jalontamiskohta jää ainakin 15 cm maanpinnan alapuolelle. Lyhennä juuria leikkaamalla mieluummin kuin taittamalla niitä kuopan pohjalle saavuttaaksesi oikean istutussyvyyden.
  4. Täytä kuoppa ja tiivistä multa kasvin ympärille ja kastele hyvin.
  5. Kastele ruusuja säännöllisesti ja lannoita kukinnan aikana heinäkuun puoliväliin saakka. Elokuussa annetaan syyslannoite.

Katso lisää!

Kauniisti villiintynyt on yksi puutarhatrendeistä 2025
Ajankohtaista

Puutarhatrendit 2025

Vuoden 2025 puutarhatrendit tulevat myös meille Turkuun! Puutarha on siitä mukava paikka mellastaa, että siellä on aina trendikäs, tekipä mitä vaan, mutta jos haluaa olla