Avoinna arkisin: 9 -17| Lauantai 10-16 | Sunnuntai 10 -16 / Poikkeusaukiolot

Vinkit pölyttäjäystävälliseen puutarhaan

Puutarhan vehreys ja kukkaloisto eivät ole pelkästään ilahduta pihastelijaa, vaan niillä on myös suuri merkitys luonnon monimuotoisuuden ylläpitämisessä. Monilajisessa pihassa ja puutarhassa on usein jo kasveja, jotka houkuttelevat paikalle niin perhosia kuin kimalaisiakin. Pölyttäjät ovat meidän pihastelijoiden puolella, sillä monet kasvit tarvitsevat hyönteispölytystä tuottaakseen satoa. Istuta pihaasi pölyttäjäystävällisiä kasveja, joilla tuet näiden tärkeiden hyönteisten populaatiota ja samalla pääset nauttimaan kukoistavasta puutarhasta.

Kukkajatkumoa varhaiskeväästä pitkälle syksyyn

Huolehdi, että pihallasi on kukkivia kasveja aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn.  Aurinkoiseille ja suojaiselle kasvupaikalle sijoitetut, eri aikaan kukkivat ja tuoksuvat kukat houkuttelevat ympärilleen monia pörriäisiä ja perhosia. Kukkajatkumo tarjoaa jatkuvasti ravintoa ja suojaa pölyttäjille. 

Myös parvekkeella on mahdollista kasvattaa monia pörriäisiä kiinnostavia kasveja!

Aikaisin kukkivia ovat esimerkiksi pajut ja pihlajat. Keväällä perennapenkissä pölyttäjien mieleen ovat erilaiset sipulikasvit, kuten helmililjat, krookukset ja kevättähdet. Kausikukista voit luoda valmiin puffetin pölyttäjille orvokeilla ja kultalakoilla.

Kukkajatkumoa voi pidentää pitkälle syksyyn esimerkiksi syysleimuille, -astereilla ja -kimikeillä. Loppukesästä kukkivat myös useat perhosten ykkössuosikit, kuten punahatut!

Kukkapellot ovat oikea keidas pölyttäjille, jotka tarjoavat suojaa ja ravintoa. Myymälältä löydät ihastuttavan niittykukkaseoksen, joka kukkii läpi kasvukauden ja ovat todellinen ilo silmille. Niittykukkien siemeniä on saatavilla myös puolivarjoisille kasvupaikoille. Täältä löydät vinkit myös niitynperustamiseen! 

Jätä pölyttäjille oma luonnontilainen nurkkaus

Vaikka perhosia onkin hauska tarkkailla, luonnontilaisella alueella voidaan pitää huolta myös toukkien ravinnonsaannista. Samalla säästyy aikaa ja puhtia rikkakasvien kitkennässä! Monet rikkakasveina pidetyt kasvit, kuten maitohorsma, nokkonen, ja pietaryrtti antavat suojan ja ravinnon perhostentoukille. Tee siis ekoteko ja jätä pieni luonnontilainen alue pölyttäjiä varten!

Istuta pölyttäjäystävällisiä kasveja

Valitsemalla pölyttäjäystävällisiä kasveja, voit nauttia kauniista kukista ja edistää luonnon tasapainoa. Myymälästämme löydät upean valikoiman kasveja, jotka ovat pölyttäjien ja itsesi mieleen. Tässä ostosten seuraksi pieni muistilista kasveista, jotka saavat pölyttäjät ja ostajat hymysuin!

Istuta pölyttäjille vaikka oma buffet viljelylaatikkoon!

Kausikukat

Puut ja pensaat

Marja- ja hyötykasvit

Ollaan yhdessä pörriäisten puolella!

Katso lisää!

Kauniisti villiintynyt on yksi puutarhatrendeistä 2025
Ajankohtaista

Puutarhatrendit 2025

Vuoden 2025 puutarhatrendit tulevat myös meille Turkuun! Puutarha on siitä mukava paikka mellastaa, että siellä on aina trendikäs, tekipä mitä vaan, mutta jos haluaa olla