Avoinna arkisin: 9-20| Lauantai 9-18 | Sunnuntai 10 -17 / Poikkeusaukioloajat

Keittiöpuutarhan perustaminen

Vaikka et omistaisikaan omaa pihaa, oman pienen kasvimaan voi perustaa vaikka parvekkeelle tai kerrostalon pihalle. Koristepensaat voi korvata helppohoitoisella marjapensailla tai hedelmäpuulla. Parvekkeella on helppo kasvattaa satoa ruukuissa tai vaikkapa kätevissä kasvusäkeissä, jossa on multa ja lannoitetta koko kesän tarpeisiin.

Piha- tai parvekeviljelyn aloittaminen on ekologinen, ekonominen ja eettinen sijoitus. Muista kysyä lupa isännöitsijältä tai taloyhtiön hallitukselta kerros- tai rivitalon pihaviljelyn aloittamiseen ja tehkää yhdessä pelisäännöt kasteluun ja muuhun hoitoon.

Kasvata sellaisia vihanneksia joita käytät tai toisaalta, joita on vaikea saada kaupoista.

Siemen- ja taimivalikoimaa on runsaasti! Voit myös valita kyseisestä kasvista juuri mieleisesi lajikkeen. Esimerkiksi erikoisempia siemenperunalajikkeita meiltä löytyy runsaasti! Raparpereja ja vaikka rungollisen marjapensaan voi istuttaa myös ruukkuun parvekkeelle! Yrttejä voi istuttaa myös kesäkukkaistutuksiesi joukkoon. Valikoimissamme on runsaasti myös kotimaisia luomuviljeltyjä yritin taimia.

Perunan, sipulin tai porkkanan viljely onnistuu hyvin vaikka ämpärissä ja maa-artisokan isossa saunasaavissa. Muista vain tehdä pohjaan reikä. Kurkkaa ohje maa-artisokan viljelyyn sekä perunan viljelyyn.

Tomaatti rakastaa lämpöä ja valoa. Perinteisten runkotomaattien rinnalla valikoimissamme on myös paljon ruukussa viihtyviä pensastomaatteja. Viljelemme omalla taimistollamme Turun Metsämäessä mm. laadukkaita tomaatin-, kesäkurpitsan- ja kurkuntaimia. Lue tomaatin viljelyohje.

Lavakauluksessa kannattaa yhdistellä vierekkäin nopea- ja hidaskasvuisia lajeja. Kasvata kesäkurpitsan vieressä nopeakasvuista salaattia, niin saat satoa läpi kesän! Kasvit myös hyötyvät toisistaan. Pavut saavat tukea maissista, papu lannoittaa kesäkurpitsaa ja kesäkurpitsan lehdet varjostavat kasvualustaa, jolloin rikkaruohot pysyvät pois. Korkeat kasvit kannattaa istuttaa keskelle laatikkoa ja matalat ja köynnöstävät reunoille.

Mansikat sopivat myös hyvin pihaviljelyyn! Esimerkiksi jatkuvasatoinen Ria, tuottaa runsaasti satoa jo ensimmäisenä vuonna. Muista suojata satosi rastasverkolla.

Laatikkoviljelmä on kätevän valinta!

Jos pihan olemassa oleva maa ei ole viljelykelpoista, viljelylaatikko tai lavakaulus on hyvä ratkaisu. Laatikkoviljely on myös ergonomista ja korkea (70-80 cm) laatikko pitää jänikset, kauriit ja etanat poissa. Viljelyyn sopivat valmiit ta itsetehdyt viljelylaatikot ja kierrätetyt lavakaulukset.

Katso lisää!

Ajankohtaista

Pörriäisten puolella!

Vinkit pölyttäjäystävälliseen puutarhaan Puutarhan vehreys ja kukkaloisto eivät ole pelkästään ilahduta pihastelijaa, vaan niillä on myös suuri merkitys luonnon monimuotoisuuden ylläpitämisessä. Monilajisessa pihassa ja puutarhassa

Ajankohtaista

Kylvä oma kukkaniitty!

Kauneutta ja monimuotoisuutta pihaan! Kukkaniityn toteutukseen ei tarvitse suurta tilaa, pienikin alue pihalla riittää. Voit kylvää niittykukkia melkein mihin vain – puiden alle, kukkapenkkien täydennyksenä,