Avoinna arkisin:9-20| Lauantai 10-17| Sunnuntai 10-16 / Poikkeusaukiolot

Olivia Rose austinruusu

Punainen ruusu on vuosisatojen ajan ollut rakkauden symboli. Se kuvastaa intohimoa, naisellista kauneutta, halua ja hedelmällisyyttä. Mutta onpa ruusuilla muutakin kerrottavaa.

Täydellisyys

Ruusu symboloi myös saavuttamista, valmiuden tunnetta ja täydellisyyttä, mikä heijastuu sen piikikkäässä varressa ja herkän tuoksuvassa, kerroksellisessa kukassa. Toisin sanoen ruusu toimii vertauskuvana elämälle: haasteiden keskeltä löytyy lopulta sisäinen tasapaino, yhteenkuuluvuus ja onni.

Kankkusen kaataja

Ruusuja käytettiin muinoin orgioissa. Toiveikkaasti orgioita suunnittelevat ajattelivat, että ruusu silkalla olemassaolollaan voi estää liiallisen humaltumisen ja myös kankkusen. Kokeilemisen arvoista nykypäivänäkin!

Valkoisten ruusujen viattomuus

Valkoiset ruusut ovat puhtauden, viattomuuden, totuuden ja hiljaisuuden edustajia. Valkoiseen kerrotaan kätkeytyvän myös salaisuuksia, mutta ne eivät varmaankaan voi olla kovin ikäviä – eiväthän ne muutoin valkoiseen sovi!

Pinkki kiittää

Lempeys ja kiitollisuus on valinnut värikseen vaaleanpunaisen. Siihen kuuluu kaikenlainen kepeys, elämänilo ja onni. Ja jos tunnet orastavaa rakkautta tai olet söpösti ihastunut, on vaaleanpunainen ruusukimppu pettämätön valinta. Mielellään kirjaimellisesti!

Kaverille keltaista

Keltainen ruusu on turvallinen valinta, ei tule väärinkäsityksiä rakkauden saralla, jos vie ystävyyden nimissä keltaisen kimpun. Jos kirkkaan keltainen ei sovi tyyliin, ajaa kermanvärinenkin saman asian. Ystävyys, hurmaavuus ja arvostus tulee näillä väreillä todistetuksi.

Mystinen ruusu karkoittaa pahan

Ruusun piikkejä ja terälehtiä on käytetty suojaamaan pahalta. Ruusunpiikeillä on estetty negatiivisten energioiden pääsy kotiin. Ruusut ovat olennainen osa monien salaseurojen rituaaleja, joissa pyydetään rakkautta, suojaa tai harmoniaa.

Loitsuruusut

Ruusun terälehtiä on muinoin käytetty rakkausloitsuissa. Ruusun tuoksua on hyödynnetty unien vahvistamisessa ja unien viestien selkeyttämisessä. Jos pistät terälehtiä tyynyn alle, voit alkaa nähdä profeetallisia unia!

Loputon silmän ilo

Lopulta ruusu ei välttämättä tarvitse taustatarinaa ellei ruusun saaja siitä erityisesti ilahdu. Ruusun kukka on tuijottamisen ja hurmaantumisen arvoinen luonnon lahja meille maata tallaaville. Ruusu on takuuvarma juhlatunnelman tuoja, tuliainen, arjen sulostuttaja ja puutarhan itseoikeutettu kingi.

Jos etsit käytännönläheistä istutusohjetta, piipahda täällä.

Jos etsit sopivia lajikkeita, piipahda täällä.

Jos etsit kaupungin kauneimpia leikkoruusuja, piipahda täällä: Viherlassilan myymälä, Alakyläntie 2-4.

Katso lisää!

Ajankohtaista

Viherlassilan kevätlehti 2026

Västäräkkiä varmempi kevään merkki on meidän ikioma Kevätlehtemme. Se tupsahtaa ihan livenä viherpeukaloiden selailtavaksi moneen postilaatikkoon, ja jos ei sinun kotiisi tupsahda, niin täältä löydät digiversion.

Ajankohtaista

Lasten kevätseuranta

Bongasitko kevään ensimmäisen kiurun tai kimalaisen? Luonnon havainnointi on hauskaa yhdessä. Tule mukaan!