Avoinna arkisin: 9 -20| Lauantai 9-17 | Sunnuntai 10 -16 / Poikkeusaukiolot

Kultasateen keltaiset kukinnot roikkuvat näyttävästi vehreää taustaa vasten

Sitä voisi äkkiseltään luulla olevansa jossain etelän kuninkaallisessa puutarhassa, kun näkee kukkivan kultasateen. Se näyttää juuri siltä, että kultaa satelee – ja näyttävästi! Kultasateen viehätys perustuu sen näyttäviin, roikkuviin kukkaterttuihin. Ja on se nätti pikkupuu myös kukintansa ulkopuolella.

Kultasade ei tykkää äärimmäisestä kylmyydestä, joten meikäläinen ilmanala tarjoaa kultasateelle juuri oikeat kasvuolosuhteet. Jos vielä muistat viskoa kalkkia keväisin ylimääräisen kourallisen kultasateen juuriston alueelle, niin siitä saa lisäpisteitä.

Vinkit kultasateen istuttamiseen ja hoitoon

1. Valitse aurinkoinen kasvupaikka

Kultasade rakastaa aurinkoa ja suojaa. Hyvin ojitettu ja ravinteikas maa tuottaa vielä pitkiin kukintoihin lisämittaa. Ja kuten kertaalleen jo mainittu, kalkki kannattaa muistaa keväisin.

2. Tilaa juurille

Kultasateen juuristo tarvitsee ilmaa ja tilaa myös maaperästä. Istutuskuoppa kannattaa kaivaa riittävän syvälle ja täyttää taimen ympäristö kuohkealla, hiekansekaisella mullalla. Maa tiivistetään istutuksen jälkeen, mutta ei liioitella tiivistämisen kanssa, jotta juuristo pääsee levittäytymään.

3. Leikkaa kevyesti ja harkiten

Pääsääntöisesti kultasadetta ei tarvitse leikata. Kannattaa kuitenkin poistaa kuolleet oksat säännöllisesti ja varmistaa, että pikkupuu säilyttää kauniin, ilmavan muotonsa. Liika typistäminen voi haitata kukintaa.

Kultasade on todellinen katseenvangitsija, joka jaksaa uutterasti kukkia vuodesta toiseen. Oikealla istutuspaikalla ja pienellä huolenpidolla (muista kastella istutuksen jälkeen, anna aurinkoa ja kuohkeaa multaa sekä kalkkia keväällä) se tuo pihasteltavaksi kuninkaallista säihkettä!

Katso lisää!

Siirtonurmirullien asennusta
Ajankohtaista

Siirtonurmikon asennus

Hei rullaa¬ti rullaa! Nurmikon saa pyöräytettyä kätevästi rullalta suoraan pihaksi. Hyvin valmisteltu kasvualusta ja huolellinen kastelu varmistavat, että nurmikko juurtuu nopeasti ja lähtee kauniiseen kasvuun.

Nurmikon hoito
Ajankohtaista

Nurmikon hoitokalenteri

Hyvin hoidettu nurmi pysyy rehevänä ja kestää vaihtelevat vuodenajat. Kun hoitorutiinit hoidetaan ajallaan, saat kauniin, kestävän ja helppohoitoisen nurmen. Viherlassilan hoitokalenterin avulla pidät nurmikon kunnossa keväästä talveen!