
Jouluruusu (Helleborus) on talvisen puutarhan ja joulukodin kaunis ja kestävä kukkija, joka hurmaa sekä puutarhassa että sisätiloissa. Lajin kauneus piilee sen eleganteissa, yksinkertaisissa kukissa, jotka tuovat eloa ja valoa talvimaisemaan. Jouluruusu sopii erinomaisesti puutarhaan, sisätiloihin erilaisiin asetelmiin ja lahjaksi.
Moni suomalainen tuntee jouluruusun nimeltä, mutta sen hoito ja erityispiirteet saattavat yllättää kokeneemmankin puutarhaharrastajan. Jouluruusun hoitaminen on paljon helpompaa kuin monet ajattelee!
Jouluruusu on monen kanta-asiakkaamme suosikkikukka ja nyt niitä jo saa! Alkaneen talviajan kunniaksi hilasimme hintaa etelään päin! Katso tarjous tästä.
Jouluruusun kasvatus ja hoito
Kasvupaikan valinta
Jouluruusu viihtyy parhaiten suojaisella kasvupaikalla puolivarjossa tai varjossa. Luontaisen elinympäristönsä vuoksi, jouluruusu pitää erityisesti ravinteikkaasta, vettä läpäisevästä maasta. Voit istuttaa jouluruusun esimerkiksi Kekkilän perenna- ja ruusumultaan.
Kastelu ja lannoitus
Jouluruusu tarvitsee erityisesti talven jälkeen kastelua, sillä se heräilee aikaisin keväällä, kun maaperän kosteustasapaino on vielä epävakaa ja juuret eivät välttämättä saa kosteutta jäisestä maasta. Myös kuivat syksyt voivat vaatia lisäkastelua, jotta kasvi jaksaa kukkia. Lannoituksessa jouluruusu kiittää keväisestä lannoituksesta. Talvehtimisen parantamiseksi, jouluruusulle annetaan elokuussa syyslannoitus, joka edesauttaa myös seuraavan vuoden kukintaa.
Talvisuojaus
Vaikka jouluruusu kestää hyvin pakkasta, voi ankaran pakkaskauden aikana olla hyödyllistä suojata se esimerkiksi kuusenhavuilla tai talvisuojaturpeella. Myös runsaslumisuus parantaa jouluruusun talvehtimista. Jouluruusu talvehtii vyöhykkeillä I-II(III)
Jouluruusu sisätiloissa
Jouluruusu on erinomainen valinta myös sisätiloihin. Voit istuttaa jouluruusun Kekkilän kukkamultaan. Kasvualustan on oltava läpäisevä, joten muista huolehtia salaojituksesta. Jouluruusu tarvitsee ruukussa jatkuvan, tasaisen kosteuden. Liian märäksi multaa ei kannata kuitenkaan päästää, sillä märkyys mädättää juuret. Ruukkukasvina jouluruusu ei tarvitse erillistä lannoitusta.
Sisällä ruukkukasvina jouluruusu tykkää viileästä ja valoisasta. Viileässä kukinta kestää pidempään, kunhan lämpötila ei laske pakkasenpuolelle. Huoneenlämpö voi olla kasville liikaa, joten se viihtyy parhaiten esimerkiksi verannalla tai viileällä ikkunalaudalla. Voit myös nostaa jouluruusun yöksi viileämpään tilaan.
Vinkki: Istuta ruukkukukkana ollut jouluruusu puutarhaan heti maan sulattua.