Avoinna arkisin:9-20| Lauantai 10-17| Sunnuntai 10-16 / Poikkeusaukiolot

Puiden leikkaus oksasaksilla

Puiden leikkaus

Joskus paras ratkaisu on oksan katkaisu. Puita leikataan, jotta ne pysyisivät kunnossa ja pihan kulkijat turvassa. Mutta milloin ja miten puita leikataan?

Ohuet ja kuivuneet oksat voi leikata pois milloin tahansa, mutta suuremmat leikkaukset kannattaa tehdä keväällä maalis–huhtikuussa. Kun puu on vielä lehdetön, oksien rakenne ja latvuksen muoto erottuvat hyvin.

Poikkeuksiakin on, esimerkiksi hevoskastanja, tuomi, jalopähkinä, koivut ja vaahterat leikataan vasta juhannuksen jälkeen, sillä näillä lajeilla on nestevirtaus voimakkaimmillaan keväällä. Näitä lajeja leikataan muutenkin mahdollisimman vähän.

Omenapuille ja pensaille on omat leikkausohjeet. Lue puutarhurin ohjeet linkkien takaa.

Leikkaa puita harkiten

Koristepuiden kanssa vähemmän on usein enemmän. Leikkaustarvetta kannattaa harkita huolella. On myös eroa nuorten ja vanhojen puiden leikkaamisessa.

Vanhemmasta, täysikasvuisesta puusta poistetaan kuolleet, vaurioituneet ja hankaavat oksat. Leikkaaminen kuormittaa puuta, joten siihen kannattaa ryhtyä vain todellisesta tarpeesta. Useat puulajit pärjäävät erinomaisesti ilman minkäänlaista leikkausta, kunhan puun rakenne on kunnossa.

Nuoren puun leikkaus

Paras tapa vaikuttaa puun muotoon on tehdä harkittuja ja kevyitä leikkauksia puun nuoruusvaiheessa. Nuori puu reagoi toimenpiteisiin paremmin, sillä leikkaushaavat jäävät pieniksi oksien ollessa vielä ohuita. Leikkaus auttaa puuta kasvamaan rakenteeltaan kestäväksi. Rakenteellista leikkausta tehdään yleensä tarpeen mukaan, kunnes puu saavuttaa lopullisen kokonsa.

Jotkut lajit vaativat enemmän saksimista kuin toiset. Kasvusuuntaa kannattaa ennakoida. Jos oksa on suuntaamassa puun vieressä olevalle tielle, voit lyhentää oksaa maltillisin pienin leikkauksin tai ohjata sen kasvua ylemmäs tai sivulle. Poistetaan kilpailevat latvat, toisiaan hankaavat tai liian jyrkässä kulmassa kasvavat oksat, jotka voisivat myöhemmin revetä puun painon tai lumen alla.

Puiden leikkaus
Laadukkaalla oksasahalla pystyt helposti leikkaamaan kaikentyyppisten puiden oksat. Esimerkiksi hedelmäpuut tarvitsevat jatkuvaa karsintaa menestyäkseen.
Oksasakset eli sekatöörit sopivat monenlaisten kasvien leikkaamiseen. Sekatöörit sopivat erityisesti nuoren puun ohuille oksille.

Puun kasvus ohjaaminen

Puun kasvua ohjataan karsimalla rakenteellisia virheitä, jotta siitä kehittyy kestävä ja pitkäikäinen. Käytännössä poistetaan kilpalatvat, terävässä kulmassa kasvavat ja toisiaan hankaavat oksat sekä latvuksen sisään suuntautuva kasvu. Myös liian alhaalla sijaitsevat oksat, vaurioituneet osat sekä turhaan energiaa vievät runko- ja juurivesat karsitaan.

Tämä varmistaa, että puu keskittää voimansa vahvimpiin oksiin ja latvus pysyy valoisana. Suunnitelmallinen ohjaaminen ehkäisee ennalta repeämiä ja lahovaurioita, jotka voisivat myöhemmin lyhentää puun elinkaarta tai tehdä siitä vaarallisen.

Pihanhoitoa meiltä palveluna

Muistathan myös, että meiltä saat hoidon palveluna. Sinä voit nauttia pihasta, kun me nautimme työstä! Tiedustele lisää ja pyydä tarjous tästä.

Johanna Lassila

Puutarhuri

Katso lisää!

Ajankohtaista

Viherlassilan kevätlehti 2026

Västäräkkiä varmempi kevään merkki on meidän ikioma Kevätlehtemme. Se tupsahtaa ihan livenä viherpeukaloiden selailtavaksi moneen postilaatikkoon, ja jos ei sinun kotiisi tupsahda, niin täältä löydät digiversion.

Ajankohtaista

Lasten kevätseuranta

Bongasitko kevään ensimmäisen kiurun tai kimalaisen? Luonnon havainnointi on hauskaa yhdessä. Tule mukaan!