Avoinna arkisin: 9 -20| Lauantai 9-17 | Sunnuntai 10 -16 / Poikkeusaukiolot

Paikallisuus, tasainen laatu, nopeat toimitusajat sekä pieni hiilijalanjälki. Siinä neljä hyvää syytä, miksi me Viherlassilassa kasvatamme itse taimia. Mutta ei se tärkein syy…

Emme me Viherlassilassa olisi tällä alalla, jos emme olisi itsekin viherpeukaloita ja suhtaudu viljelyyn intohimolla. Viljely on täynnä pieniä asioita, jotka synnyttävät suuria tunteita.

Se tunne, kun tulet aamulla kasvihuoneelle ja näet kylvöruukuissa ensimmäiset häivähdykset vihreää. Tai se, kun versoon on auennut ensimmäinen lehti.

Perennoja kasvatamme vuosittain yli 60 000. Havukasveja, ruusuja ja koristepensaitakin löytyy taimistomme valikoimasta, joten pystymme vastaamaan myös piharakentajien tarpeisiin nopeasti ja suoraan omalla tuotannollamme.

Kasvatamme itse lähes kaikki tomaattien, kurkkujen ja kurpitsojen sekä muiden vihannesten taimet. Vihannesten taimet ovat sesonkituotteita, ja parhaimmillaan valikoimamme on aina touko- ja kesäkuussa.

Palataksemme alkuun, niin tietenkin myös paikallisuus on meille tärkeää, ja siitä on ihan konkreettista hyötyäkin.

Taimistomme sijaitsee Turun Metsämäessä, vain joitain kilometrejä myymälästämme. Lyhyet välimatkat pitävät hiilijalanjäljen sekä toimitusajat pienenä.

Ja koska kasvatamme itse taimet, pystymme huolehtimaan, että niiden kasvuolosuhteet ovat aina kunnossa ja laatu pysyy tasaisena. Siksi olemme myös ottaneet käyttöön taimitakuun; mikäli kasvuunlähtö epäonnistuu, annamme tilalle uuden taimen.

Joku viisas on joskus sanonut, että ihminen on onnellinen, kun saa tehdä sitä mitä hän rakastaa.
Me olemme onnellisisa saadessamme jakaa innostuksemme ja osaamisemme asiakkaittemme kanssa.

Terveisin,
Kauppiaspuutarhurit Silja ja Mika Lassila, Johanna Lassila- Help & Viherlassilan väki

Katso lisää!

Tantop-ruusu Love Letter
Ajankohtaista

Viisi hyvää syytä valita Tantop-ruusuja

Tantop-ruusut ovat erityinen ruusulajikeperhe, joka yhdistää kestävyyden, helppohoitoisuuden ja näyttävyyden. Näiden ruusujen ainutlaatuinen ominaisuus on niiden istutustapa: jokainen Tantop-ruusu on valmiiksi istutettu rautakehikon sisälle, jota ei poisteta istutettaessa. Kehikko hajoaa ajan myötä maaperässä estämättä juurtumista tai kasvua.

Kultasateen keltaiset kukinnot roikkuvat näyttävästi vehreää taustaa vasten
Ajankohtaista

Kultasade – näin onnistut istutuksessa ja hoidossa

Sitä voisi äkkiseltään luulla olevansa jossain etelän kuninkaallisessa puutarhassa, kun näkee kukkivan kultasateen. Se näyttää juuri siltä, että kultaa satelee – ja näyttävästi! Kultasateen viehätys perustuu sen näyttäviin, roikkuviin kukkaterttuihin. Ja on se nätti pikkupuu myös kukintansa ulkopuolella.