Kukkaniitystä iloa mielelle ja ympäristölle
Kaunis ja hyödyllinen kuulostaa hyvältä yhdistelmältä. Kukkaniityn perustaminen voikin olla juuri sitä. Siinä missä kauniit ja värikkäät kukat hellivät katsetta ja mieltä, on niistä suuri hyöty myös pölyttäjien ravintona ja luonnon monimuotoisuuden rikastuttajina.
Puutarhuri Mika Lassilan mukaan niitty on loppukesän kaunistus, joka kukkii parhaimmillaan pakkasiin asti ja, jossa näkee aina pörriäisiä. Mikan mukaan tärkeää niityn perustamisessa on köyhä maa. Niitty ei kaipaa multavaa ravinnerikasta maata, vaan mieluiten hiekkamaata. Maata voi tarvittaessa köyhdyttää hiekalla tai turpeella vinkkaa Mika. Kukkaniitty tarvitsee myös valoa.
Mikan mukaan siemenet kannattaa kylvää keskellä kesää. Siemenet voi sekoittaa hiekkaan tai kalkkiin, jotta kylvöseoksesta saadaan tasainen. Näin painavammat siemenet eivät painu pohjalle, vaan kaikki siemenet jakautuvat tasaisesti seokseen. Epätoivotut, monivuotiset rikkakasvit, kuten voikukka, valvatti, ohdake ja juolavehnä, kannattaa poistaa ennen kylvöä niityn perustasta. Maata voidaan haravoida kevyesti ennen kylvöä, jonka jälleen siemenet voidaan tampata tai jyrätä maahan kevyesti.
Kastelu ei ole kovin tärkeää niityn hoidossa. Kastelu kylvämisen jälkeen on eduksi, mutta seuraavina vuosina luonto hoitaa kastelun.
Niityn voi myös niittää kasvukauden päätteeksi halutessaan, mutta se ei ole välttämätöntä. Tärkeää kuitenkin on, että siemenet pääsevät varisemaan kasveista maahan seuraavaa vuotta varten. Luonnonmukaisia niittykukkia ovat muun muassa ketoneilikka, keltavärisauramo, kurjenkello, päivänkakkara, ruiskaunokki, ojakärsämö ja apila.
Pörriäisten suosion johdosta niittyä ei kannata perustaa suoraan lasten leikkipaikan viereen.
Ruukkuniittyä pohtivan on varmempaa ostaa taimet, sillä kukkivaa ruukkuniittyä pääsee ihastelemaan nopeammin, kun sen istuttaa taimista siemenien kylvämisen sijaan.
Niityn perustaminen voi olla mainio mieliteko, mutta se on myös ympäristöteko, jolla on kauaskantoiset positiiviset seuraukset.
Meiltä löydät myös erilaisia hyönteishotelleja luonnon hyvinvointia tukemaan.