Nurmikko kaipaa hoitoa kuten kasvitkin
Hyväkuntoinen nurmi vastustaa rikkakasveja ja sammalta ja myös kestää paremmin kulutusta sekä säätilojen vaihtelua niin kesällä kuin talvella.
Hyvinvoiva nurmikko kaipaa säännöllistä hoitoa, mutta oikeilla tuotteilla ja vinkeillä hoito on helppoa ja nopeaa.

1. Sammal
Sammal on kaunis ja tunnelmallinen lisä paikoissa, joissa ei kuljeta, mutta sammal nurmikolla kertoo, etteivät kasvuolosuhteet ole ihanteelliset nurmelle.
Syitä nurmen sammaloitumiselle on yleensä hapan ja ilmaton, tiivistynyt maa, ravinteiden puute sekä varjoisa paikka.
Sammalsyöjä antaa nopean avun sammaleen karkoitukseen kevät- ja kesäkaudella.
Nurmikon ilmastointi: Tiivistynyttä pintamaata voi rikkoa talikolla tai ilmastaa siihen tarkoitetulla laitteella. Siten juuristo saa ilmaa ja vastaanottaa ravinteita paremmin.
Nurmikon hoitomulta tehoaa parhaiten levitettynä ilmastetun nurmikon pintaan.
Hoitomultaa voi levittää myös juuri leikatulle nurmikolle tai myöhemmin sammalen poistamisen jälkeen.

2. Leikkaaminen
Nurmikkoa leikataan säännöllisesti, noin kerran viikossa tai harvemmin kasvunopeudesta riippuen.
Sopiva leikkuukorkeus on 4-6 cm.
Huomioi, että kovin lyhyeksi leikattu nurmikko kuivuu helpommin kesälämmössä. Jos taas nurmikkoa kastellaan, niin se kestää malalaksi leikkaamisen pitkinä poutajaksoinakin.
Kun ruohonleikkurin terä on kunnossa, leikkuujälki on tasaista.
3. Kastelu
Nurmikkoa kastellaan tarvittaessa poutakausina. Kastele harvemmin ja kerralla enemmän niin, että maa kastuu pintaa syvemmältä. Näin juuristo hakeutuu syvemmälle ja nurmikko kestää paremmin kuivia kausia. Sopiva veden määrä n. 10L/m²/kastelukerta.
Kuivuudesta kärsivän ruohikon tunnistat sinertävästä väristä. Arvioi veden tarvetta myös tallaamalla nurmikolle. Jos tallauskohta jää lakoontuneeksi, ruohikko vaatii kastelua.

4. Kalkitus & lannoitus
Nurmikon kalkitseminen on yhtä tärkeää kuin lannoittaminen. Kalkkia ja lannoitetta voi levittää nurmelle läpi kesän.
Kalkitseminen vähentää maan happamuutta ja parantaa nurmikon kasvua. Kalkitussa maassa ravinteet ovat helpommin kasvien saatavilla. Helposti levitettävä kalkki on rakenteeltaan murumainen ja kostea, ja se liukenee nopeasti ja vaikuttaa pitkään.
Kalkin lisäksi nurmikkoa lannoitetaan säännöllisesti. Nurmikkolannoite PLUS+ on riittoisa, tehostettu luonnonlannoite.
Jos nurmikko näyttää vaalealta eikä kasva hyvin, se saattaa tarvita uuden lannoituskierroksen. Kesällä voit levittää Nurmikkolannoite PLUS+ aina syyskuuhun saakka. Nurmiheinien kasvukausi on pitkä, ja nurmikko talvehtii paremmin, kun se kasvaa hyvin.

5. Huolehdi luonnon monimuotoisuudesta
Kun jätät osan nurmikosta rehottamaan, lisäät samalla puutarhan monimuotoisuutta. Korkea heinikko tarjoaa suojapaikkoja tuholaisten luontaisille vihollisille.
Vinkki: Kylvä nurmikolle matalia kukkia, joiden avulla kotipihan luonto monipuolistuu ja pölyttäjät saavat apua ruoanhankintaan.
Pörriäisen kukkaseos aurikoiselle nurmelle sisältää pölyttäjille tärkeiden kukkien siemeniä, jotka kasvavat nurmikon seassa, reuna-alueilla, pensaiden tai puiden juurilla kuivissa oloissa, joissa nurmikko ei voi hyvin ja jotka on vaikea hoitaa. Saatavana myös Pörriäisen kukkaseos puolivarjoiselle nurmelle.