Onnistu esikasvatuksessa

Viljely virkistää!

Yhä useammat ihmiset haluavat kasvattaa ainakin osan ruoastaan itse. Tämä on  palkitsevaa ja  myös kiintoisaa. Mukavasta puuhailusta siementen, mullan ja kasvien parissa saa palkinnoksi taatusti tuoretta ja puhdasta ruokaa pöytään ja kauniita kasveja parvekkeelle ja puutarhaan. Kaikenlainen viljely hoitaa myös mieltä, sillä  kasvun ihme ja siitä saatava ilo kantaa.

Mm. Chilit, munakoiso, paprika, tomaatti ja latva-artisokka ovat esimerkkejä vihanneksista, jotka vaativat pitkän kasvukauden. Siksi näiden kasvatus kannattaa aloittaa ajoissa, jo talvella sisätiloissa, jotta sato ehtii valmistua kesän-syyskesän aikana. Jokaisella hyötykasvilla on omat viljelyohjeensa ja niihin kannattaa tutustua  ennen kasvatuksen aloittamista.

Puutarhurisi vinkit:

  • Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty sanotaan ja tämä pitää hyvin paikkaansa myös hyötyviljely- ja esikasvatuspuuhissa. Talvi on Suomessa pitkä ja pimeä ja viimeistään maaliskuussa kotitarhurin sormet alkavat kaivata multaan. Talvisina iltoina on ihana tunnelmoida tulevaa pihakautta ja suunnitelmat yliohjautuvat helposti. Kun suunnittelet viljelyprojektejasi, yritä pitää mielessä millaiset olosuhteet sinulla on kasveille tarjota, kuinka paljon tilaa on käytettävissä ja myös kuinka paljon aikaa haluat hoitotoimenpiteisiin laittaa. Hyvällä suunnittelulla säästyy usein monelta mielipahalta.
  • Siemenien laatu ja tuoreus vaikuttaa merkittävästi esikasvatuksen onnistumiseen, valitse siis aina luotettava toimittaja. Muista myös tarkistaa tarvitsevatko siemenet kylmäkäsittelyn tai vedessä liottamisen ennen kylvämistä.
  • Multakin on tuoretuote ja erityisesti esikasvatusvaiheessa sen laadulla on väliä. Esi- ja taimikasvatukseen on saatavilla sitä varten tehtyä multaa, joka on ilmavaa, vettä läpäisevää ja sopivasti lannoitettu. Näin taimet saavat kasvulleen parhaan mahdollisen alun.
  • Kylvä aina vain puhtaisiin ruukkuihin. Kaikki epäpuhtaudet heikentävät taimien mahdollisuuksia kasvaa vahvoina. Ruukuissa on onneksi valinnanvaraa biohajoavista viljelyruukuista turveruukkuihin ja -potteihin. Esikasvatusta voi harrastaa myös monenlaisissa kierrätetyissä astioissa kuten maitopurkeissa. Tällöinkin astioiden puhtaus on ehdottoman tärkeää.

Valoa, lämpöä ja kosteutta

  • Kasveilla on erilaiset vaatimuksen valon suhteen jo esikasvatusvaiheessa. Joitain hyötykasveja esikasvatetaan heti valoisassa, jotkut vaativat pimeän alkujakson. Mitä aikaisemmin talvea esikasvatus aloitetaan, sitä suurempi on lisävalaisimien käyttötarve.
  • Esikasvatuksessa tarvitaan myös sopivat lämpöolosuhteet. Lämpömittari on arvokas apuri tässä tarkkailussa. Erilaiset lämmittävät kankaat ja lämpöalustat auttavat helposti lisäämään lämpöä, jos kasvatuspaikka sitä vaatii.
  • Taimien kasvu vaatii tasaisen kosteuden. Suihkupullo on armollisempi kosteuttaja kuin kastelukannu kun kyseessä on pienet siemenet ja herkät taimet.
  • Vaikka esikasvatuksessa on oma työnsä, on kasvun seuraamisessa ihan omanlaistaan iloa. Pihastele siis viljelyjesi parissa säännöllisesti ja täysin rinnoin!

Tervetuloa tutustumaan siemenvalikoimaamme ja ihastumaan uutuuksiimme!
TARJOUS! Annossiemenet Osta 5 maksa 4.