Siemenet ja kukkasipulit

Annossiemenet, nurmikon siemenet ja kukkasipulit

Kädet multaan, siinä on itua! Kasvun seuraaminen on jännittävää puuhaa niin aloittelevalle kuin kokeneellekin viherpeukalolle. Siemen- ja kukkasipulivalikoimamme vaihtelee kauden mukaan. Alkuvuonna myymäläämme saapuvat annossiemenet, maaliskuussa kevään kukkasipulit ja mukulat sekä elokuussa syksyllä istutettavat, keväällä kukkivat kukkasipulisuosikit ja -erikoisuudet.

Kylvää voit ympäri vuoden!

TAMMIKUU
Ikkunalautaviljelystä saa syötävää suoraan ruukusta pöytään; herneen versot, idut ja vesikrassi. Kasvata myös terveellisiä miniversoja!

HELMIKUU
On aika kylvää selleri, purjo, tarhaorvokki, värinokkonen, kelloköynnös ja ananaskirsikka.

MAALISKUU
Kylvövuorossa ovat tomaatti, paprika, mustasilmäsusanna ja päivänsini.

HUHTIKUU
Kylvä yrtit, kiinanasteri, samettikukka ja krassit sekä daaliat ja gladiolukset esikasvatukseen. Laita myös pussiperunat itämään.

TOUKOKUU
Kylvövuorossa ovat ruusupapu, kaalit, maissi ja kurpitsa.

KESÄKUU & HEINÄKUU
Uusintakylvöt avomaalle: esimerkiksi salaatit, retiisit ja muut.

ELOKUU & SYYSKUU
Istuta puutarhaan kevään ja alkukesän kukkaloisto kukkasipuleilla.

LOKA-, MARRAS- & JOULUKUU
Talven kukkaloistoa saat, kun istuta ruukkuihin sisälle hyasintteja ja amarylliksen sipuleita.

Maasta se pienikin ponnistaa!

Viherlassilan puutarhamyymälästä löydät reilun valikoiman hyötykasvien siemeniä, joiden avulla voit kasvattaa oman herkkupuutarhasi niin pihalle kuin parvekkeelle. Yhä useammat kotiviljelijät haluavat siemeniä, jotka on kasvatettu ekologisesti, luontoa ajatellen. Puutarhamyymälässämme onkin hyvä valikoima myös luonnonmukaisesti viljeltyjä siemeniä, jotka sopivat idättämiseen ja versojen kasvattamiseen.

Oikeiden siementen valitsemisen ei ole vaikeaa! Pussin etu- ja/tai takapuolella olevat symbolit antavat nopeasti tärkeimmät tiedot siementen valitsemiseksi. Pussin tietojen avulla voi valita omiin tarpeisiinsa parhaiten sopivat kasvit ja lajikkeet. Tutustu valikoimaan myymälässä!

Kukkasipulien istutus

Kukkasipulien istutussyvyys on noin kaksi kertaa sipulin korkeus (suippo pää ylöspäin), ja ne voidaan istuttaa niin istutuslapion kuin sipulinistutusraudan avulla. Voit yhdistää samaan penkkiin esimerkiksi eri aikaan kukkivia kukkasipuleita, jolloin kukkapenkkisi kukoistaa keväästä syksyyn.

Muistathan, ettei kukkasipulien lehtiä saa leikata pois, sillä lehtien ravinteet imeytyvät takaisin kukkasipuliin seuraavaa kukintaa varten. Lehdet saavatkin kuivua ja kuihtua itsestään pois.

Keväällä istutettavat kukkasipulit

Keväällä istutetaan kaikki kesällä/loppukesällä kukkivat kukkasipulit ja juurakot, kuten esimerkiksi daaliat, liljat ja gladiolukset. Kevätkukkasipulit ovat myynnissä yleensä maaliskuulta alkaen.

Syksyllä istutettavat kukkasipulit

Syksyllä istutetaan seuraavana keväänä ja alkukesällä kukkivat kukkasipulit, kuten tulppaanit, krookukset ja helmililjat.

Mitä etsit pihaan tai puutarhaan?

Löydät sen Viherlassilasta! Käytä hakutyökaluamme löytääksesi etsimäsi tuotteen laajasta valikoimastamme.

Etsitkö inspiraatiota puutarhaasi?

Lue puutarhurisi vinkit
Tarjous Dahlia Time for All

Daalian mukulat 3 pss

11,70  10,00 

Puutarhapäivien tarjous! Voimassa 1.4. alk. niin kauan kuin erää riittää.

Katso lisätiedot
Tarjous Gladiolukset 3 pss

Gladiolukset 3 pss

11,70  10,00  10 kpl pss

Aloita nyt gladiolusten esikasvatus niin nautit kukinnasta aikaisemmin!

Katso lisätiedot
Tarjous Lilium Pink Perfection

Liljan sipulit 3 PSS

17,70  10,00 

Upean kokoiset puuliljat tai vaikka kerrotukukkaiset ruusuliljat – kaikki ihanuudet nyt tarjoushintaan! Voimassa 1.4. alkaen niin kauan kuin erää riittää. 

Katso lisätiedot
Tarjous delphinium_ritarinkannus mix_netti

Ritarinkannukset 3kpl

Delphinium 13,50  9,90  juurakko

Ritarinkannusten juurakot nyt tarjoushintaan! Esikasvata ja istuta kukkapenkkiin kun maa on sula. Useita lajikkeita: ’Harlekyn’, ’Lord Butler’, ’Morgentau’, ’Sopran’, ’Sommarnachtstraum’, ’Troppennacht’. Ritarinkannukset sopivat täydellisesti romanttiseen, cottage garden -tyyliin. Ne ovat keskikesällä puutarhan katseenvangitsijoita. Upea myös leikkokukkana! Voimassa niin kauan kuin erää riittää.  

Katso lisätiedot
Tarjous siemenet_netti17

Siemenpusseja

0,75  0,45 

Valikoima kukkia sekä hyötykasveja

Katso lisätiedot